Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 134

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Työllistämisyksikön palveluvastaavan toimen nimikemuutos työllisyyskoordinaattoriksi ja toimen  täyttölupa

 

Kh 30.09.2024 § 134  

78/00.02.01/2024  

 

 

Valmistelija Kari Kuuramaa, hallintojohtaja

 p. 040 141 7758

 kari.kuuramaa@taipalsaari.fi

 

 

Työllisyyyspalvelujen henkilöstösuunnitelmassa on esihenkilön nimikkeenä ollut palveluvastaava. TE-uudistuksen jälkeen pieniin kuntiin on perustettu työllisyyskoordinaattorin toimia. Nimikemuutos kuvaa paremmin sen toimenkuvaa, johon kuuluu mm. kunnan työllistämisen toimenpiteiden koordinointi (esim. kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, palkkatukityöllistäminen), vastaa työllistämisyksikön toiminnasta, asiakkaiden valmennuksesta ja arvioinneista, toimia työllistämisyksikön lähiesihenkilönä, toimii kunnan työllisyysasioiden yhteyshenkilönä yrityksille ja työantajille, yhteistyöstä työllisyyshankkeiden kanssa jne. Pykälän kokousmateriaalina on hakuilmoitus, jossa toimenkuvaa on kuvattu tarkemmin.

 

Nimikemuutos ei lisää työllisyyspalvelujen kustannuksia. Toimenkuva hiukan muuttuu palveluvastaavaan TE-uudistuksen tuomien muutosten myötä, mutta palkkahinnoitteluryhmä on sama, jonka pohjalta tehtäväkohtainen palkka määritellään työn vaativuuden arvioinnin kautta.

 

Nykyinen palveluvastaava jää eläkkeelle vuoden vaihteessa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä työllistämisyksikön palveluvastaavan toimen nimikemuutoksen työllisyyskoordinaattoriksi ja myöntää toimen täyttöluvan 1.1.2025 alkaen

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa