RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 132
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanvaltuuston kokouksen 6/2024 päätösten täytäntöönpano ja laillisuusvalvonta
Kh 30.09.2024 § 132
Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
p. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Kuntalain 39 §:n mukaisesti kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 23.9.2024 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 43 | Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus |
§ 44 | Pöytäkirjan tarkastajat |
§ 45 | Talouden toteuma puolivuotisraportti 2024 |
§ 46 | Asuntopoliittinen ohjelma |
§ 47 | Sukupuolineutraalien ammattinimikkeiden käyttöönotto Taipalsaaren kunnassa |
§ 48 | Kokouksessa muut esille tulevat asiat |
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus Todettuaan, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä ylitä valtuuston toimivaltaa ja ovat muutenkin lainmukaisia, päättää kunnanhallitus panna täytäntöön kunnanvaltuuston kokouksessaan 23.9.2024 tekemät päätökset.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |