Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 62

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaavoituskatsaus 2024

 

Tekla 26.09.2024 § 62  

78/10.02.01/2024  

 

 

Valmistelija Eetu-Ville Venäläinen
p. 040 352 6999
eetu-ville.venalainen@taipalsaari.fi

 

 

Maankäyttö- ja rakennuslaissa 7 § säädetään kaavoituskatsauksen

laadinnasta. Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.

Katsauksessa selitetään lyhyesti kaava-asiat, niiden käsittelyvaiheet sekä

päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen

lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.

 

Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä, liitettävä

arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavoja valmistelevien

viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin, että niillä, joita

asia koskee, on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen.

Kaavat valmistellaan lainsäädännön asettamissa puitteissa asukkaiden,

viranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Kaavoituksen

valmistelusta vastaa Taipalsaaren kunnassa hallinto- ja tekninen toimi.

Kaavoituskatsaus julkaistaan vuosittain elo-syyskuun aikana ja kunnan

kotisivuilla. Valtuusto päättää kunnan maapolitiikan ja asuntopolitiikan

linjauksista valtuustokausittain. Kaavojen nähtäville asettamisesta

säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä asetuksessa. Kunnassa

toimivalta on määritelty kunnan hallintosäännössä.

 

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kakko Samuli

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy kaavoituskatsauksen vuodelta 2023 ja tiedottaa siitä kunnan www-sivuilla. Kaavoituskatsaus lähetetään tiedoksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle sekä Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle, Etelä-Karjalan liitolle ja Lappeenrannan seudun ympäristötoimelle.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi kaavoituskatsauksen vuodelta 2024 ja tiedottaa siitä päätösehdotuksen mukaisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa