RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vahvistava sopimus kuntien kanssa oikeuksien, velvoitteiden, vastuiden ja etujen siirtymisestä hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien
Kh 29.01.2024 § 11
14/06/2024
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Hyvinvointialueen aluehallitus on pyytänyt kunnilta hyväksymispäätöstä oikeuksien, velvoitteiden, vastuiden ja etujen siirtymisestä hyvinvointialueelle seuraavasti:
"Hyvinvointialueen ja Etelä-Karjalan alueen kuntajohtajat ovat käyneet loppuvuoden 2023 aikana valmistelevia keskusteluja liittyen oikeustilan kokonaisvaltaiseksi vahvistamiseksi erinäisten oikeuksien, velvoitteiden, vastuiden ja etuuksien siirtymisestä 1.1.2023 lukien Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle. Asia liittyy 31.12.2022 saakka sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuspalveluiden järjestämisvastuuta Etelä-Karjalassa kantaneilta Eksote kuntayhtymältä ja Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta hyvinvointialueelle siirtyneeseen omaisuuteen, velvoitteisiin, vastuisiin sekä henkilöstöön liittyviin oikeudellisiin kysymyksiin, joiden peruste on syntynyt ennen 1.1.2023.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle on siirtynyt lakisääteisesti 1.1.2023 järjestämisvastuu alueen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuspalveluista. Järjestämisvastuuseen liittyvistä omaisuuksista, sopimuksista ja vastuista sekä niiden siirtymisestä hyvinvointialueelle on määrätty suoraan laissa sekä erikseen Eksoten valtuuston ja EKHVA:n aluevaltuuston vuoden 2022 aikana tekemin päätöksin. Edellä mainittujen päätösten
perusteella mm. Eksoten voimassa olleet sopimukset ja henkilöstö on siirtynyt vuoden vaihteessa olleessa oikeustilassaan Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien. Vastaavat sopimusten ja henkilöstön siirtymistä koskevat päätökset on tehty Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen voimassa olleiden pelastustoimea koskevien sopimusten ja henkilöstön siirtymisestä Lappeenrannan kaupungilta hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien samoin kuin joidenkin muiden kuntien erikseen määritellyn ruokapalveluhenkilöstön siirtymisestä hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien.
Eksote kuntayhtymä on lakannut suoraan lain nojalla 31.12.2022 ja Etelä-Karjalan pelastuslaitosta koskeva kuntien välinen sopimus on lakannut lain nojalla toimintojen siirryttyä lakisääteisesti hyvinvointialueelle.
Lakanneilla organisaatioilla on ollut myös sellaisia menneisyyteen perustuvia oikeuksia ja velvoitteita, joista on aiheutunut ja voi aiheutua tulevaisuudessakin erilaisia oikeustilan tarkistuksia liittyen muun muassa sopimus- tai palvelussuhdevastuisiin taikka muulla tavoin järjestämisvastuullisen toimijan oikeudelliseen asemaan.
Erityyppisiä oikaisuja, maksuvelvollisuuksien korjauksia, maksujen palautuksia, oikeudenkäyntejä taikka viranomais- tai muihin vastuisiin liittyviä taannehtivia muutoksia voi tulla käsittelyyn tulevaisuudessa niin kauan kunnes erilaisia sopimuksia, sitoumuksia ja velvoitteita koskevat muutoksenhaku- ja vanhentumisajat ovat kuluneet umpeen. Taannehtivasti tiettyihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin voidaan vedota ja niitä voidaan korjata
taannehtivasti vielä vuosien, jopa 10 vuodenkin, jälkeen. Oikeustilan selkiyttämiseksi ja varmistamiseksi sekä osaltaan myös kirjanpidollisen käsittelyn selventämiseksi on arvioitu tarkoituksenmukaiseksi tehdä yhteinen oikeustilan vahvistava ja varmistava sopimus hyvinvointialueen ja entisen Eksoten ja Etelä-Karjalan Pelastuslaitoksen jäsenkuntien kesken.
Sopimuksessa vahvistetaan edellä kuvattujen velvoitteiden, vastuiden, oikeuksien ja etuuksien siirtyminen täysimääräisesti ja kaikilta Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien riippumatta siitä, vaikka oikeudellinen tila ja vaikutukset vahvistuvat tai ilmenevät vasta 1.1.2023 jälkeen.
Sopimuksen keskeinen sopimusehto kuuluu seuraavasti:
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (Eksote) jäsenkunnat ja Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen (EKPela) yhteistyösopimuksen osapuolena olleet kunnat, eli kaikki Etelä-Karjalan kunnat, sopivat yhdessä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kanssa, että sosiaali ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävien järjestämisvastuun siirryttyä Etelä- Karjalan hyvinvointialueelle (EKHVA:lle) 1.1.2023 lukien, sen lisäksi, mitä sopimusten ja henkilöstön siirtymisestä EKHVA:lle on nimenomaisesti vuoden 2022 aikana vahvistettu, myös kaikki 1.1.2023 edeltävään aikaan kohdistuvat tai tätä edeltävään aikaan perustuvat edellä yksilöityjen lakanneiden toimijoiden, Eksote-kuntayhtymän ja EKPela-taseyksikön, vastuut, oikeudet ja velvollisuudet sekä mahdolliset etuudet ovat siirtyneet 1.1.2023 lukien täysimääräisesti EKHVA:lle."
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä edellä kuvatun ja liitteenä olevasta sopimusluonnoksesta ilmenevän oikeustilan vahvistavan sopimuksen kuntien ja hyvinvointialueen kesken.
Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen sekä tarvittaessa hyväksymään sopimukseen ennen sen allekirjoittamista vähämerkitykselliset ja teknisluonteiset tarkennukset ja muutokset.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |