Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 121

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Toimielinten pöytäkirjat

 

Kh 19.06.2023 § 121  

18/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja

p. 044 767 1101

jarkko.koho@taipalsaari.fi

 

 

Taipalsaaren kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä, lukuunottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa