Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 236

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Öljyntorjuntaviranomaisen tehtävät

 

Tekla 15.12.2022 § 236  

176/09.05.00/2022  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

p. 040 774 9252

 

 

Öljyvahinkojen jälkitorjunta siirtyy pelastuslaitoksilta kuntien vastuulle vuoden 2023 alusta, jonka jälkeen jälkitorjunnasta vastaa kunnan viranomainen. Öljyntorjuntaviranomaisen tehtäviin kuuluu jälkitorjuntatoimien johtaminen. Viranomainen selvittää yhdessä Lappeenrannan seudun ympäristötoimen, Kaakkois-Suomen ELY:n, urakoitsijoiden ja mahdollisen konsultin kanssa toimenpiteet, joita tilanne vaatii.

 

Toimenpiteistä on pidettävä päiväkirjaa ja palavereista muistiota sekä tämän lisäksi kohteen eri vaiheista on otettava valokuvia, jotka liitetään pöytäkirjan tai muistion liitteeksi. Kohteessa suoritetaan lisäksi katselmuksia jokaisesta eri vaiheesta ja öljyntorjuntatyön valmistuessa on pidettävä päätöskokous.

 

Lähtökohtaisesti kustannukset öljyvahingoissa korvaa aina vahingon aiheuttaja, mutta jos hän ei kykene maksamaan aiheutunutta vahinkoa tai korvausvelvollista ei saada selville, niin öljysuojarahasto korvaa ne tässä tapauksessa kunnalle. 

 

Kunnan tulee nimetä viranomainen, joka vastaa öljyntorjuntaviranomaisen tehtävistä.

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää nimetä öljyvahinkojen jälkitorjunnasta vastaavaksi viranomaiseksi teknisen johtajan.

 

Päätös Tekninen lautakunta päättää nimetä öljyvahinkojen jälkitorjunnasta vastaavaksi viranomaiseksi teknisen johtajan.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa