RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöraportti 2021
Ytr 20.05.2022 § 32
Valmistelija Maija Niskanen, henkilöstöasiantuntija
puh. 040 637 6723
maija.niskanen@taipalsaari.fi
Taipalsaaren kunnan henkilöstöraportti vuodesta 2021 on laadittu KT:n ja
kunta-alan pääsopijajärjestöjen Henkilöstövoimavarojen arviointi
-suosituksen mukaisesti. Raportin tiedot on kerätty kirjanpidosta,
henkilöstöhallinnon järjestelmistä, työterveyshuollon tilastoista sekä
työsuojelutoimikunnan tiedoista.
Henkilöstöraportti käsitellään YT-ryhmässä ja kunnanhallituksessa.
Valtuustolle henkilöstöraportti esitellään omana asiakirjanaan samaan
aikaan tilinpäätöksen kanssa.
Esittelijä
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös YT-ryhmä merkitsee vuoden 2021 henkilöstöraportin tiedoksi ja esittää sen edelleen tiedoksi kunnanhallitukselle.
Kh 30.05.2022 § 123
101/01.00.02/2022
Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja
p. 044 767 1101
jarkko.koho@taipalsaari.fi
Taipalsaaren kunnan henkilöstöraportti vuodesta 2021 on laadittu KT:n ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen Henkilöstövoimavarojen arviointi -suosituksen mukaisesti soveltuvin osin sekä osin uuden seuraavana vuonna käyttöönotettavan suosituksen mukaisesti. Raportin tiedot on kerätty kirjanpidosta, henkilöstöhallinnon järjestelmistä, työterveyshuollon tilastoista sekä työsuojelutoimikunnan tiedoista. Henkilöstöraportti käsitellään Yt-ryhmässä ja kunnanhallituksessa. Valtuustolle henkilöstöraportti esitellään omana asiakirjanaan samaan aikaan tilinpäätöksen kanssa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa Esittelijän nimi
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee henkilöstöraportin vuodelta 2021 tietoonsa saatetuksi ja esittää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |