RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2022/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Taipalsaaren kuntastrategialuonnos 12.1.2022 |
Taipalsaaren kuntastrategia 2022-2025
Kh 30.11.2021 § 264
8/00.01.02.00/2021
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Kuntalain (410/2015) 37 §:n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategiassa tulee ottaa huomioon seuraavia asiakokonaisuuksia:
1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen;
2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;
3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;
4) omistajapolitiikka;
5) henkilöstöpolitiikka;
6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;
7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.
Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Strategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.
Taipalsaaren kuntastrategiaa tulevalle valtuustokaudelle on valmisteltu entisen strategian pohjalta niin, että on hyödynnetty Meijä Taipalsaari-kuntalaiskyselyä sekä muuta palautetta. Strategiaa on valmisteltu virkamiestyönä sekä työstetty valtuuston iltakouluissa. Saatu materiaali ja esitykset on käytetty viranhaltijavalmistelun pohjana ja viety strategialuonnokseen.
Strategialuonnos jaetaan kunnanhallituksen kokousaineistona. Tässä vaiheessa sovitaan strategian käsittelyn jatkosta ja aikataulutuksesta.
Kokouksessa esitellään myös alustavaa strategian visualisointikuvaa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Annetaan kokouksessa.
Päätös Päätösehdotus
Kunnanhallitus keskustelee kuntastrategiasta ja päättää jatkotoimista.
Päätös
Kunnanhallitus päätti, että asian käsittelyä jatketaan kunnanvaltuuston iltakoulussa 8.12.2021.
Kokoustauko ennen asian käsittelyä klo 17.53 - 17.59.
Kh 17.01.2022 § 7
8/00.01.02.00/2021
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Strategialuonnosta käsiteltiin iltakoulussa 8.12. ja samassa yhteydessä sovittiin jatkotoimista niin, että valtuustoryhmät antavat lausuntonsa strategialuonnoksesta 4.1.2022 mennessä. Lisäksi aikataulutettiin päätöksentekoa, että strategia tuodaan tammikuun valtuustoon.
Kaksi valtuustoryhmää (Keskusta ja Kokoomus+KD) toimitti lausuntonsa muutosesityksineen sovittuun aikaan mennessä. Muutosesitykset on huomioitu strategialuonnoksessa.
Taipalsaaren kuntastrategiaesitys 2022-2025 sisältää:
Visio: Meijän Taipalsaari on tavoiteltavin!
Yhteisinä arvoina: Taipalsaari-henki, turvallisuus ja rohkeus
Painopistealueina
1) Kaikenikäiset samassa veneessä, jonka alla toiminnallisina tavoitteina
- lisäämme aktiivisesti kuntalaisten yhdenvertaisuutta hyvinvointi- ja terveyseroja kaventamalla,
- panostamme kasvu- ja oppimisympäristöihin sekä harrastustoimintaan, ja
- vahvistamme kuntalaisten ja kolmannen sektorin osallisuutta ja tehostamme sidosryhmien välistä viestintää.
2) Luonto, jonka tavoitteina
- kunnioitamme monimuotoista luontoamme ja teemme valintoja sen puolesta,
- elinympäristömme on puhdas, aktivoiva ja turvallinen, ja
- huomioimme ekologosuuden ja ympäristön kaikissa maankäytön sekä rakentamisne ratkaisuissa.
3) Tasapainoinen talous, jonka tavoitteina
- Taipalsaari on Suomen vetovoimaisimpia kuntia ja tonttitarjontamme on monipuolista ja riittävää,
- hoidamme talouttamme vastuullisesti ja konseriohjausta tukeva omistajaohjaus ja yhtiöiden toiminta sekä talous on ennustettavaa, ja
- määrätietoisella johtamisella yrityskanta vahvistuu, henkilöstö voi hyvin, matkailun merkitys kasvaa ja työllisyysaste säilyy korkeana.
Strategisia kärkihankkeita ja -investointeja ovat valtuustokaudella:
- Kutilan kanava ja pumppaamot
- kanava-alueen yleissuunnitelma ja kaavoitus
- Pappilanniemi-kirkonkylä; silta ja alueen kehittäminen
- kaavoitus; yrityspuisto, Konstu-Sairaalanmäen alue, yleiskaavat, Teivon alue.
Strategian liiteaineistona on tarkemmat painopistealueiden tavoitteet ja mittarit, joilla strategia viedään vuosittaiseen talouden ja toiminnan suunnitteluun.
Liiteaineistona on strategiaesitys visualisoidussa muodossa.
Kunnassa valmistellaan henkilöstö- ja työhyvinvointiohjelmaa strategian pohjalta. Ohjelman avulla strategia viedään organisaation toiminnaksi ja tavoitteiksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle Taipalsaaren kuntastrategian 2022-2025 hyväksymistä
Päätös Iikko B. Voipio esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Turo Haapamäki kannatti Voipion esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty kunnanjohtajan pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä.
Puheenjohtaja esitti äänestyksen toteuttamisesta, että suoritetaan CloudMeeting -järjestelmässä sähköinen äänestys. Puheenjohtaja esitti äänestettäväksi siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan pohjaesitystä, äänestävät JAA ja että ne, jotka kannattavat Voipion esitystä äänestävät EI. Äänestystapaesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 4 JAA-ääntä (Kolhonen, Laine, Taskila ja Turunen ), 2 EI-ääntä (Voipio, Haapamäki) ja 1 tyhjä ääni (Tiitto).
Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan.
Turo Haapamäki esitti, että vaihdetaan strategian visioksi "Koti Saimaan sylissä". Voipio kannatti Haapamäen esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty kunnanjohtajan pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä.
Puheenjohtaja esitti äänestyksen toteuttamisesta, että suoritetaan CloudMeeting -järjestelmässä sähköinen äänestys. Puheenjohtaja esitti äänestettäväksi siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan pohjaesitystä, äänestävät JAA ja että ne, jotka kannattavat Haapamäen esitystä äänestävät EI. Äänestystapaesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 JAA-ääntä (Kolhonen, Laine, Taskila, Tiitto ja Turunen ), 2 EI-ääntä (Voipio, Haapamäki).
Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt kunnanjohtajan pohjaesityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |