RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 378
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkotietoa veroprosenttien ilmoittamisesta Verohallinnolle |
Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen ja tuloveroprosentti vuonna 2023
Kh 07.11.2022 § 378
272/00.02.00/2021
Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja
p. 044 767 1101
Tuloveroprosentti
Hyvinvointialue uudistuksen vuoksi kunnilla ei ole varsinaista päätösvaltaa vuoden 2023 tuloveroprosentista. Uudistuksen voimaanpanolain 55 §:n mukaan kunnanvaltuuston on määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä. Tämä merkitsee, että Taipalsaaren vuoden 2023 tuloveroprosentiksi on määrättävä 8,36.
Vuodesta 2024 alkaen tuloveroprosentti määrätään prosenttiyksikön kymmenesosan tarkkuudella. Toisin sanoen ensi syksynä veroprosenttia on tarkasteltava joko vähintään alentaen (-0,06 %) tai nostaen (0,04 %).
Yksi tuloveroprosentti vuonna 2022 tuottaa tällä hetkellä verotuloa noin 0,9 miljoonaa euroa. Sote-uudistuksen jälkeen veroprosentin niin
sanottu efektiivinen tuotto hieman paranee, koska verovähennyksiä siirtyy valtion tuloverosta vähennettäväksi. Yhden veroprosentin tuotto nousee uudistuksen jälkeen noin 1 miljoonaan euroon.
Kuntien verotulot ovat etenkin ensi vuonna ja osin vielä vuonna
2024 uutta normaalitasoa huomattavasti korkeammalla tasolla.
Tämä johtuu verotulojen tilitysrytmistä, jossa ensi vuonna kertyy
vielä huomattava määrä vuoden 2022 verotuloja nykyisellä 21
%:n tasolla. Myös yhteisöverokertymässä on sama ilmiö: vaikka
kuntien osuus yhteisöverosta alenee kolmanneksella, tilittyy
lähivuosina vielä aiempien vuosien verotuloja nykyisten
ryhmäosuuksien perusteella. Kunnallisveroa odotetaan kertyvän tänä vuonna 18.285 miljoonaa euroa ja ensi vuonna 9.051 miljoonaa euroa.
Kiinteistöveroprosentit
Kiinteistöverolain (654/1992) 11 b § (1266/2001) mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudella vuosittain etukäteen. Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Vuoden 2023 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään torstaina marraskuun 17. päivänä 2022.
Kiinteistöverolain mukaan
Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12, 12b ja 13 §)
- yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 - 2,00 %
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,41 - 1,00 %
- muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,93 - 2,00 %
Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12a, 13a ja 14 §)
- rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 2,00 - 6,00 %
- yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti 0,00 - 2,00 %
- voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 0,93 - 3,10 %
Taipalsaaren kunnan kiinteistöveroprosentit ovat
- | yleinen kiinteistöveroprosentti | 1,40 % |
- | vakituisen asuinrakennuksen veroprosentti | 0,55 % |
- | muu kuin vakituinen asuinrakennus | 1,30 % |
- | rakentamaton rakennuspaikka | 3,50 % |
- | yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero | 0,00 % |
Edellä olevat veroprosentit ovat samat kuin vuotta aiemmin on päätetty.
Kiinteistöveron kertymä vuonna 2021 on ollut 2,09 milj. euroa. Talousarviossa 2022 on arvioitu kertymäksi 2,05 milj. euroa. Kuntaliiton arvio vuodelle 2023 on nykyisillä veroprosenteilla yhteensä 2,12 milj. euroa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Vuoden 2023 tuloveroprosentti merkitään tiedoksi.
- | yleinen kiinteistöveroprosentti | 1,40 % |
- | vakituisen asuinrakennuksen veroprosentti | 0,55 % |
- | muu kuin vakituinen asuinrakennus | 1,30 % |
- | rakentamaton rakennuspaikka | 3,50 % |
- | yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero | 0,00 %
|
Päätös Iikko B. Voipio esitti, että vakituisen asuinrakennuksen veroprosentti on 0,50 % vuonna 2023. Turo Haapamäki kannatti Voipion esitystä.
Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että vakituisen asuinrakennuksen veroprosentiksi esitetään kunnanvaltuustolle, että se on 0,50 % ja muilta osin kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.
Oheismateriaali - Ennakkotietoa veroprosenttien ilmoittamisesta Verohallinnolle, 30.9.2022
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |