RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 01.12.2021/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2020 arviointikertomus
Kh 07.09.2021 § 182
35/00.03.01/2021
Tark 11.05.2021 § 24
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston antamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
Taipalsaaren kunnan hallintosäännön 75 §:n mukaan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa.
Taipalsaaren kunnanhallitus on 29.3.2021 § 60 hyväksynyt vuoden 2020 tilinpäätöksen. Tarkastuslautakunta on saanut 20.4.2021 tilintarkastajalta myös vuoden 2020 tilintarkastuskertomuksen sekä tilintarkastuksen loppuraportit.
Oheismateriaali - tilinpäätös 2020
Pj Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2020 arviointikertomusta.
Tark Tarkastuslautakunta valmisteli vuoden 2020 arviointikertomusta.
Tark 27.05.2021 § 28
Pj Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2020 arviointikertomusta.
Tark Tarkastuslautakunta valmisteli vuoden 2020 arviointikertomusta.
Tark 08.06.2021 § 32
Oheismateriaali - vuoden 2020 arviointikertomus
Pj Tarkastuslautakunta hyväksyy vuoden 2020 arviointikertomuksen ja saattaa sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Tark Tarkastuslautakunta hyväksyi vuoden 2020 arviointikertomuksen ja saattaa sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että kunnanvaltuusto pyytää kunnanhallitusta hankkimaan toimielimiltä lausunnot vuoden 2020 arviointikertomuksesta siten, että lausunnot on käsiteltävissä loka-marraskuun kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa.
Kv 16.06.2021 § 25 Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Turo Haapamäki esittelee vuoden 2020 arviointikertomuksen.
Tark Kunnanvaltuusto merkitsee vuoden 2020 arviointikertomuksen tiedoksi.
Lisäksi kunnanvaltuusto pyytää kunnanhallitusta hankkimaan oman lausuntonsa lisäksi lautakunnilta lausunnot vuoden 2020 arviointikertomuksesta siten, että lausunnot ovat käsiteltävissä loka-marraskuun aikana 2021 kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa.
Liite
- Vuoden 2020 arviointikertomus
Kv Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Turo Haapamäki esitteli arviontikertomuksen.
Päätösesitys hyväksyttiin.
Kh 07.09.2021 § 182
Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja
p. 044 767 1101
jarkko.koho@taipalsaari.fi
Tarkastuslautakunta on laatinut vuoden 2020 arviointikertomuksen ja se on käsitelty kunnanvaltuustossa 16.6.2021.
Kunnanvaltuusto pyytää kunnanhallitusta hankkimaan oman lausuntonsa lisäksi lautakunnilta lausunnot vuoden 2020 arviointikertomuksesta siten, että lausunnot ovat käsiteltävissä loka-marraskuun 2021 kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa.
Kuntalain 121 §:n mukaan kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää sivistyslautakunnalta ja tekniseltä lautakunnalta lausunnot vuoden 2020 arviointikertomuksessa esitetyistä asioista 20.10.2021 mennessä. Lautakuntien lausunnot toimitetaan kunnanhallituksen kokouksen 2.11.2021 esityslistalle.
Päätös Hyväksyttiin.
Turo Haapamäki jääväsi itsensä tarkastuslautakunnan entisenä puheenjohtajana asian käsittelystä, ja poistui kokouksesta klo 16.41 - 16.44.
Kh 02.11.2021 § 241
Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja
p. 044 767 1101
jarkko.koho@taipalsaari.fi
Sivistyslautakunta käsitteli vuoden 2020 arviointikertomuksen kokouksessaan 18.10.2021 § 55. Tekninen lautakunta käsitteli arviointikertomuksen 7.10.2021 § 93. Erityisiä muutoksia tai lisäselvitystä vaativia seikkoja ei ole esitetty. Arviointikertomukset on merkitty tietoon saatetuksi.
Liiteaineistona on sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan lausunnot vuoden 2020 arviointikertomuksesta.
Konsernipalveluiden osalta lausuntona todetaan, että
- henkilöstösuunnitelma kootaan yhteen (projektisuunnitelman
mukaan 31.12.2021-väliraportti ja lopullisesti hyväksytetty
31.3.2021).
- työn vaativuuden arvioinnin periaatteet (TVA-malli) on hyväksytty.
Oheismateriaali
- Vuoden 2020 arviointikertomus
- Sivistyslautakunnan lausunto vuoden 2020 arviointikertomuksesta
- Teknisen lautakunnan lausunto vuoden 2020 arviointikertomuksesta
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää vuoden 2020 arviointikertomukseen liittyvät kunnanhallituksen oman sekä käsittelemänsä lautakuntien lausunnot tarkastuslautakunnalle ja kunnanvaltuustolle käsiteltäviksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Tarla 01.12.2021 § 50
177/00.03.01/2021
Oheismateriaali - Vuoden 2020 arviointikertomus
- Sivistyslautakunnan lausunto vuoden 2020 arviointikertomuksesta
- Teknisen lautakunnan lausunto vuoden 2020 arviointikertomuksesta
Pj Tarkastuslautakunta käsittelee kunnanhallituksen sekä lautakuntien antamat lausunnot vuoden 2020 arviointikertomuksesta.
Päätös Tarkastuslautakunta käsitteli kunnanhallituksen sekä lautakuntien antamat lausunnot vuoden 2020 arviointikertomuksesta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |