RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 230
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
230
Vaalipäivän äänestyspaikat aluevaaleissa 2022
Kh 11.10.2021 § 230
270/00.02.10/2021
Valmistelija Satu Tuomela, hallintosihteeri
p. 040 630 4838
satu.tuomela@taipalsaari.fi
Aluevaalien vaalipäivän äänestys toimitetaan 23.1.2022 äänestysalueilla klo 9.00 - 20.00 välisenä aikana. Äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestysalueessa (äänestyspaikassa), joka on merkitty
äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen.
Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallituksen on määrättävä vaalipäivän
äänestyspaikat. Taipalsaaren kunnan voimassa olevat äänestysalueet ja niiden äänestyspaikat ovat olleet viime vaaleissa seuraavat:
Äänestysalue | Äänestyspaikka |
001 Kirkonkylän äänestysalue | Kunnantalo, Kellomäentie 1 |
002 Merenlahden äänestysalue | Merenlahden kenttäosuuskunnantalo, Orjainniementie 20 |
003 Vehkataipaleen äänestysalue | Vehkataipaleen koulu, Kanavakuja 7 |
004 Kirjamoin äänestysalue | Taipalsaaren kirjasto, Kuhatie 3
|
Ennakkoäänestys järjestetään Saimaanharjulla Kohtaamispaikka
Luodossa, Kuhatie 12-14 ja kunnantalolla, Kellomäentie 1.
Äänestyspaikkojen osalta tulee huomioida niiden pysyvyys, jotta äänestäjät löytävät helposti äänestyspaikan.
Vaalien järjestelyissä on edelleen otettava huomioon ajankohtainen Covid-19 tilanne. Äänestyspaikoissa on voitava pitää riittävät turvavälit ja
äänestäjien sekä vaalitoimitsijoiden turvallisuus on varmistettava.
Kuntavaaleissa 2021 varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkana toimi
kirjaston sijaan Saimaanharjun koulu. Koska turvavälien toteuttaminen on siellä helpompaa, olisi syytä nimetä sama paikka vaalipäivän
äänestyspaikaksi myös aluevaaleissa.
Oikeusministeriön ohjeen mukaan kunnan vaalipäivän sekä
ennakkoäänestyksen äänestyspaikkojen tiedot tulee merkitä
vaalitietojärjestelmään viimeistään perjantaina 5.11.2021 klo 12.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus määrää vuoden 2022 aluevaalien vaalipäivän äänestyspaikoiksi Taipalsaaren kunnassa seuraavat äänestysalueiden äänestyspaikat:
Äänestysalue Äänestyspaikka
001 Kirkonkylän äänestysalue Kunnantalo, Kellomäentie 1
002 Merenlahden äänestysalue Merenlahden kenttäosuuskunnan talo, Orjainniementie 20
003 Vehkataipaleen äänestysalue Vehkataipaleen koulu, Kanavakuja 7
004 Kirjamoin äänestysalue Saimaanharjun koulu, Ankeriaantie 10
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |