RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 199
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
ARVIOINTIKERTOMUS 2022_ Taipalsaari_ allekirjoitettu |
Vuoden 2022 arviointikertomus
Tarla 05.10.2022 § 35
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa.
Pj Tarkastuslautakunta päättää jäsenten keskinäisestä työnjaosta koskien vuoden 2022 arviointikertomusta.
Päätös Tarkastuslautakunta päätti jäsenten keskinäisestä työnjaosta koskien vuoden 2022 arviointikertomusta.
Tarla 05.06.2023 § 31
Oheismateriaali -vuoden 2022 arviointikertomus
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy vuoden 2022 arviointikertomuksen ja saattaa sen kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi.
Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi vuoden 2022 arviointikertomuksen ja saattaa sen kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi.
Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että kuntavaltuusto pyytää kunnanhallitusta hankkimaan oman lausuntonsa lisäksi lautakunnilta lausunnot vuoden 2022 arviointikertomuksesta siten, että lausunnot ovat käsiteltävissä loka-marraskuussa 2023 kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa.
Kv 13.06.2023 § 24
Liite -vuoden 2022 arviointikertomus
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto käsittelee tarkastuslautakunnan laatiman vuoden 2022 arviointikertomuksen.
Lisäksi kunnanvaltuusto pyytää kunnanhallitusta hankkimaan oman lausuntonsa lisäksi lautakunnilta lausunnot vuoden 2022 arviointikertomuksesta siten, että lausunnot ovat käsiteltävissä loka-marraskuussa 2023 kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa.
Päätös Hyväksyttiin.
Kh 30.10.2023 § 199
152/00.03.01/2022
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Sivistyslautakunta antaa lausunnon 25.10.2023 kokouksessaan, ja tekninen lautakunta ei ole käsittelyt asiaa kokouksissaan.
Valmistelijan laatima lausunto tarkastuslautakunnan esittämiin kysymyksiin ja tarkennuksiin on pykälän liitteenä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää vuoden 2022 arviointikertomukseen liittyvän lausunnon sekä käsittelemänsä lautakuntien lausunnot tarkastuslautakunnalle ja kunnanvaltuustolle käsiteltäviksi.
Päätös Palautetaan valmisteluun. Teknisen lautakunnan lausunto puuttuu.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |