Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2023/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Taipalsaaren kunnan omarahoitusosuus Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkussa vuonna 2024

 

Sivla 21.06.2023 § 54  

243/02.04.01.02/2021  

 

 

Valmistelija Kirsi Leinonen, sivistysjohtaja

 p. 040 640 3862

 kirsi.leinonen@taipalsaari.fi

 

Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku pyytää päätöstä Taipalsaaren kunnan omarahoitusosuudesta talousarviolle 2024.

 

Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku tuottaa verkostoon kuuluvien omarahoitusosuudella ja tätä vastaan saadulla opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraisella avustuksella lastenkulttuuripalveluja maakunnan alueelle.

 

Metkun vuosittaisesta toimintasuunnitelmasta sovitaan talousarvion mukaisesti yhdessä kuntien edustajien kanssa.

 

Taipalsaaren kunnan omarahoitusosuus vuodelle 2023 oli 5 850 euroa.

 

Oheismateriaali -E-K lastenkulttuurikeskus Metkun kirje omarahoituksesta v. 2024

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Kirsi Leinonen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää Taipalsaaren kunnan omarahoitusosuudesta Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkuun vuodelle 2024.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkun Taipalsaaren kunnan omarahoitusosuudeksi 5 850 euroa.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa