Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 296

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2024-2025, lähtötilanne ja laadintaohjeet

 

Kh 15.08.2022 § 296  

124/02.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja

p. 044 767 1101

jarkko.koho@taipalsaari.fi

 

 

Kuntalain 110 §:n mukaan "Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunni- telma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuun- nitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet."

 

Lähtötiedot on eriytetty laadintaohjeen liitteeksi.

 

Aikataulu on lyhentynyt kuukauden 4.10.2022 pidettävän talousarvioseminaarin aikataulun vuoksi. Aikaisempina vuosina on ollut talousraamiseminaari syys-lokakuun vaihteessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2023 talousarvion laadintaohjeen. Ohje sisältää myös ennakkosuunnitelmatietoja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelmasta. Kunnanhallitus oikeuttaa hallintojohtajan tarvittaes- sa päivittämään ohjetta ja antamaan toimialoille täydentäviä teknisiä oh- jeita talouden suunnitteluun talousarvioraami-valtuustoseminaarin 4.10.2021 -linjausten mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.


Kokoustauko asian käsittelyn jälkeen klo 17.35 - 17.42.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa