Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.05.2022/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Ukrainalaisten pakolaisten hätä- ja tilapäismajoitus, toiminnan organisointi, budjetti ja talousarviomuutokset

 

Kh 19.04.2022 § 75 

82/00.01.02.00/2022 

 

 

Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja

p. 040 141 7758

kari.kuuramaa@taipalsaari.fi

 

 

Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa Ukrainaan 24.2.2022. Tämä aiheutti odotetusti pakolaisvyöryn, kun siviilit joutuivat lähtemään kodeistaan sotaa pakoon. 4.3.2022 EU:n alueella vahvistettiin Ukrainasta tulleille pakolaisille tilapäisen suojelun status. Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa ja aiheuttikin viranomaistasolla selvittelyä mihin tämä oikeuttaa. Yeisesti ottaen tilapäisen suojelun piiriin rekisteröityneet ihmiset saavat oikeuden työntekoon, sosiaali- ja terveyspalveluihin, varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Tämän lisäksi jokaisen maan pakolaisia koskeva lainsäädäntö täydentää tuota EU tasoista yleistä sääntelyä. Sääntely on luonteeltaan viranomaisia velvoittava.

 

 

Konstussa sijaitseva entinen sairaalarakennus (Taipolis) on toiminut Ukrainan pakolaisten hätämajoitustilana 17.3. alkaen, jolloin taloon sijoitettiin n. 30 hengen ryhmä. Tällä hetkellä talossa on noin 80  henkeä majoittuneena. Tätä majoitustoimintaa edelsi mm. Migrin kuntiin kohdistunut selvitystyö vapaista vastaanottoon soveltuvista tiloista. Taipolis todettiin tällaiseksi.

 

Majoittuminen onnistui ja  organisoitui hyvin pikaisella aikataululla laajan ja aktiivisen vapaaehtoisjoukon voimin. Majoitustilojen kalustus ja majoittujien tarpeet on saatu täytettyä lahjoituksin. Kunnan puolelta toimintaa organisoi kaksi työntekijää oman toimen ohella. Jo ennen majoittujien saapumista aloitettiin viranomaisyhteistyö Maahanmuutoviraston (Migri), Eksoten ja poliisiviranomaisten kanssa. Migri, joka vastaa vastaanottotoiminnasta Suomessa on vastaanottanut tulijat ja järjestää vastaanottolain mukaisesti tarvittavat sote-palvelut. Tulijat ovat siis vastaanottokeskuksen asiakkaita. Poliisi taas ottaa vastaa tulijoiden rekisteröinnit tilapäisen suojelun saamiseksi..

 

Kokonaiskuva on tarkentunut majoittumisen alkaessa ja  on käynyt selväksi, ettei majoittuminen näytä jäävän lyhytaikaiseksi. Sotatilanne Ukrainassa jatkuu, ja itse asiassa pahenee siviilien kannalta,  joten pakolaisia ennakoidaan tulevan Suomeen lisää seuraavien kuukausien aikana. Migrin arvion perusteella on ennakoitu, että jokaiselle kunnalle tulisi jopa jonkinasteinen velvoite pakolaisten vastaanottoon. Tosin arvion mukaan vielä tästä tilanteesta ollaan kaukana. Joka tapauksessa majoittuminen ei ole enää hätämajoitusta, vaan puhutaan tilapäismajoituksesta sen pitkäkestoisemman luonteen vuoksi.

 

Tarvetta ja tulijoita siis olisi, mutta tällä hetkellä Taipoliksen tilat ovat täynnä. Toinen puoli asiaa on, että tarkkaa tietoa yksityismajoituksessa olevien määrästä ei ole. Myös näiden osalta pitää varautua lisääntyvään palvelutarpeeseen.

 

Toiminnan luonteen muuttuessa on pitänyt varmistaa myös sen jatkuvuus. Pelkän vapaaehtoistyön varaan pakolaisten ohjausta, neuvontaa, tukea ja kotouttamista ei voida rakentaa. Maaliskuussa Migriltä tuli viestiä, että siellä valmistellaan kuntamallia, jossa kunnille tullaan korvaamaan tilapäistä suojelua saavien Ukrainalaisten majoittaminen ja tarvittavat palvelut. Hallituksen kehysriihen tiedotteessa (5.4.) asia varmistui niin, että valtio sitoutuu korvaamaan kunnille kustannukset 4.3. alkaen. Eli siitä alkaen, kun tilapäisen suojelun direktiivi vahvistettiin.

 

Tämän tiedon turvin Taipoliksen asumisyksikköön on nopealla aikataululla rekrytoitu sopivan koulutuksen, työkokemuksen ja motiivin omaavia työntekijöitä. Työsuhteet ovat määräaikaisia vuoden loppuun. Työntekijöitä on haettu ohjaajan tehtäviin (3 varsinaista + 1 sijaistava), joiden koulutusvaatimuksena on pidetty sosionomin tutkintoa. Yövalvojiksi on pestattu kolme työntekijää (ei pohjakoulutusvaatimusta). Näiden lisäksi palvelutoiminnan kokonaisuudesta vastaa palveluvastaava (YTM). Yksikön vastaavana toimii yksikkövastaava (sosionomi-diakoni). Molemmilla toimeenkuvaan kuuluu myös muita kuntaorganisaation tehtäviä. Näiden lisäksi on palkattu yksi Ukrainalainen projektityöntekijä. Tarkemmat tiedot henkilöstöstä ja organisaatiorakenteestalöytyvät kokousaineistona olevasta toimintasuunnitelmasta, joka esitellään myös kokouksessa.

 

Toiminnan budjetti (liite) koostuu palkkakuluista ja muista toiminnan kuluista, sekä teknisen toiminnan sisäisistä vuokrista, joka on jyvitetty käytettyjen neliöiden mukaan. Tulot muodostuvat Migriltä ja Vastaanottokeskukselta saatavista korvauksista. Toimintakulut ovat näin ollen 404 867 euroa ja tuotot samoin. Taipoliksen  tilapäismajoitukselle on perustettu uusi kustannuspaikka 3230 (hätä- ja tilapäismajoitus), joka on tehtäväalue Elinvoimapalvelut (320) alla. Valtuuston nähden sitova taso on tehtäväaluetaso, johon määrärahamuutokset nyt haetaan.

 

Kuntasopimusmallia ei vielä ole käytössä. Sitä valmistellaan parhaillaan Migrissä. Sen sisältö esiteltiin webinaarissa 11.4.2022. Sen mukaan kunnat hakevat korvaukset Migriltä 4.3.-30.4. välisenä aikana syntyneistä kustannuksista. 1.5. alkaen Vastaanottokeskus maksaa korvauksen kuntasopimukseen perustuen. Tämän pykälän liitteenä on esittelyaineisto kuntasopimusmallista. Sen mukaan vastaanottokeskus korvaa kunnalle majoittumisen kulut, sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sopimuksen mukaisesti, sekä työllistämisen edistämisen palveluita. Taipoliksen toiminta-ajatuksena on tuottaa pakolaisten tarvitsemia sosiaalipalveluja ja sekä työllistymisen edistämisen palveluita. Sosiaalipalveluja järjestetään sosiaalihuoltolain (1301/2014) 11 ja 12 §:n perusteella. Ja keskeisiin asiakastehtäviin valittu työntekijät, joilla olisi sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen koulutuspohja ja ammattikokemus.

 

Elina Niemeläinen ja Hanne Seppäläinen esittelevät Taipolis tilapäismajoitus -yksikön toimintaa kokouksessa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää;
1) Hyväksyä Taipoliksen tilapäismajoituksen toimintasuunnitelman ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi, sekä
2) esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi tehtäväalueen 320 Elinvoimapalvelut talousarviomuutokset seuraavasti:
        Toimintatuotot    + 404 867 euroa
         Toimintakulut    + 404 867 euroa

 

Päätös vs. kunnanjohtajan muutettu päätösesitys kokouksessa:

kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä Taipoliksen tilapäismajoitusyksikön perustamisen,
2) hyväksyä alustavan toimintasuunnitelman ja alustavan talousarvion sekä saattaa ne kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Hyväksyttiin.

Elina Niemeläinen ja Hanne Seppäläinen poistuivat kokouksesta klo 17.37 ennen kokousasian käsittelyä.

Kokoustauko klo 18.40 - 18.50.

 

 

Kv 27.04.2022 § 21 

 

 

Oheismateriaali

-        Maahanmuuttoviraston esitys

 

    

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee asian tiedoksi kunnanhallituksen esityksen mukaisesti.

 

Päätös Marja Tiitto esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Sanna Kolhonen kannatti Tiiton esitystä.

Iikko B. Voipio esitti, että keskeytetään valtuuston kokous viikoksi, jona aikana kunnanhallitus korjaa esityksen ja solmii sopimuksen vastaanottokeskuksen kanssa toiminnan laajuudesta. Leo Peuha kannatti Voipion esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kaksi kunnanhallituksen pohjaesityksen vastaista kannatettua muutosesitystä, asiasta on
äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestyksien toteuttamisesta, että suoritetaan nimenhuutoäänestys.

Puheenjohtaja esitti ensin äänestettäväksi siten, että ne, jotka kannattavat Tiiton esitystä, äänestävät JAA, ja että ne, jotka kannattavat Voipion esitystä, äänestävät EI. Äänestystapaesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 18 JAA-ääntä (Ahola, Arponen, Kylämies, Kolhonen, Lohi, Hintsanen, Kuokka, Laine, Marttinen, Mikkonen, Niiva, Ohtamaa, Oikkonen, Rehunen,  Aaltonen, Taskila, Tiitto ja Moisio), 6 EI-ääntä (Haapamäki, Heikkinen, Häkkinen, Parta, Peuha ja Voipio).

Puheenjohtaja esitti seuraavaksi äänestettäväksi siten, että ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaesitystä, äänestävät JAA, ja että ne, jotka kannattavat edellisen äänestyksen voittanutta Tiiton esitystä, äänestävät EI. Äänestystapaesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 0  JAA-ääntä, 22 EI-ääntä (Ahola, Arponen, Haapamäki, Heikkinen, Häkkinen, Kylämies, Kolhonen, Lohi, Hintsanen, Kuokka, Laine, Marttinen, Mikkonen, Niiva, Ohtamaa, Oikkonen, Parta, Rehunen, Aaltonen, Taskila, Tiitto ja Moisio) ja 2 tyhjää (Peuha ja Voipio).

Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto on hyväksynyt Tiiton esityksen asian palauttamisesta valmisteluun.

Maiju Alve jääväsi itsensä, ja poistui asian käsittelyn ajaksi.

 

 

 

Kh 10.05.2022 § 105 

 

 

 

Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja

p. 040 141 7758

kari.kuuramaa@taipalsaari.fi

 

 

 

Kuntasopimusmallista on aloitettu neuvottelut Vastaanottokeskuksen kanssa. Kuntakohtainen sopimus valmistunee kunnan hyväksyttäväksi kesäkuulle. Ns. aloituskulujen (aikajakso 4.3.-30.4.) korvaamisesta kunnille, sekä kuntamallisopimuksen sisällöstä, on tullut ohjeistusta Kuntaliitolta 3.5. (liite).

 

Kuntasopimusmallissa Maahanmuuttovirasto määrittää korvaustason, joka sidotaan kuntakohtaisesti ARA-vuokrien tasoon. Korvattava hinta sisältää kaikki asumiseen liittyvät kustannukset: vuokra, vesi, sähkö, kalustus ja varustus, hallintokulut sekä asiakkaan arjen ohjauksen.

 

Muiden palvelujen osalta sovitaan kuntakohtainen ratkaisu vastaanottokeskuksen kanssa. Sopimuksen mukaiset palvelut korvataan laskutuksen perusteella kunnalle.

 

Ns. aloitusvaiheen kustannukset korvataan myös laskutuksen perusteella. Korvattaviin palveluihin kuuluvat majoitus, sosiaalipalvelut, th-palvelut, sekä tulkki- ja käännöspalvelut. Henkilöstökulut korvataan työaikakirjanpidon mukaisesti. Liitteessä on tarkempaa selvitystä korvauksen hakemisesta. Nämä kulut on haettava 31.5.2022 mennessä.

 

Tässä vaiheessa on syytä tehdä tarvittavat määrärahamuutokset tehtäväalueelle 320 Elinvoimapalvelut aloituskulujen huomioimiseksi ja toiminnan varmistamiseksi. Talousarviomuutokset tarkentuvat myöhemmin kuntamallisopimuksen myötä. Tässä vaiheessa haetaan määrärahamuutosta alkuvaiheen kustannuksiin ja niiden korvauksiin pohjautuen.

 

Huomattakoon, että valtion lisämäärärahaesityksessä (6.5.2022) esitetään lisärahoitus n. 400 milj. euroa Maahanmuutoviraston ja valtion vastaanottokeskuksen toimintamenoihin kohdistettuna pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottomenoihin (momentti 2640).

 

 

Esittelijä    

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi tehtäväalueelle 320 Elinvoimapalvelut seuraavanlaisia talousarviomuutoksia:
        Toimintatuotot   + 50 000 euroa
        Toimintakulut    + 50 000 euroa

 

Päätös Hyväksyttiin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 

 

Kv 17.05.2022 § 32  

82/00.01.02.00/2022  

 

 

 

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen esityksen mukaisesti tehtäväalueelle 320 Elinvoimapalvelut seuraavanlaiset talousarviomuutokset:
Toimintatuotot + 50 000 euroa
Toimintakulut  + 50 000 euroa

 

Päätös Hyväksyttiin.

Hanne Seppäläinen (palvelussuhdejäävi, hallintolaki 28.1 § kohta 4) ja Maiju Alve (intressijäävi, hallintolaki 28.1 kohta 3) jääväsivät itsensä ja poistuivat kokouksesta klo 18.23 - 18.24 asian käsittelyn ajaksi.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa