RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 97
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen toimen hallintosihteerin tehtävän täyttölupa
Tekla 21.04.2022 § 42
Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja
p. 040 774 9252
samuli.kakko@taipalsaari.fi
Teknisen toimen hallintosihteerille myönnettiin opintovapaa syksystä 2020 toukokuun 2022 loppuun saakka. Hän kuitenkin irtisanoutui tehtävästään ennen opintovapaan päättymistä. Viransijaisena on toiminut tehtävään määräajaksi valittu henkilö ja hänen viransijaisuutensa loppuu toukokuun lopussa 2022. Hallintosihteerin virkaa esitetään täytettäväksi heti.
Tehtävään kuuluvat:
- teknisen toimen yleiset sihteerin tehtävät
- asiakirjahallinta
- kokoushallinta
- viranhaltijapäätökset
- sopimushallinta
- teknisen toimen ostolaskujen hallinta
- talousarvion ja tilipäätöksen valmisteleva työ
- kustannusseurannan avustavat tehtävät
- teknisten hankkeiden avustavat tehtävät
- vakuutushallinta
- maaomaisuusluettelot
- työsopimushallinta
- päivystysasiat
- lomalistat
- muut työnantajan osoittamat tehtävät
- teknisen toimen palvelusihteerin sijaistaminen
Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää pyytää kunnanhallitukselta luvan teknisen toimen hallintosihteerin toistaiseksi voimassa olevan toimen täyttämiseksi 1.6.2022 lähtien.
Päätös Hyväksyttiin
Kh 09.05.2022 § 97
86/01.01.01.00/2022
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen toimen hallintosihteerin toistaiseksi voimassa olevan toimen täyttämisen 1.6.2022 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Sari Taskila jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta klo 17.45 - 17.46 asian käsittelyn ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |