Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.03.2022/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kuntalaisaloite: Yleinen vene- ja uimaranta Kannuskylään

 

Tekla 24.03.2022 § 34  

52/00.02.06/2022  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Taipalsaaren kuntaan on saapunut kuntalaisaloitte, jossa kuntaa pyydetään järjestämään Vitsai-Kannuskylän alueelle yleiseen käyttöön tie ja ranta-alue. Aloitteessa esitetään, että kuntalaiset voisivat käyttää aluetta ulkoiluun ja veneiden säilyttämiseen.

 

Taipalsaaren kunnalla ei valitettavasti ole kyseisellä alueella sellaista maaomaisuutta, jossa tällaista toimintaa voitaisiin järjestää. Taipalsaaren kunnan tulisi ensin joko ostaa tai vuokrata maa-alue, jotta esitettyä toimintaa voitaisiin edes suunnitella.

 

Taipalsaaren kunta voi tarjota teknistä apua kyläyhdistykselle tai vastaavalle maanvuokraukseen tai ostoon ja mahdollisesti avustaa tätä pienellä avustusmäärärahalla.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Taipalsaaren kunnan tekninen lautakunta toteaa, että tässä vaiheessa Taipalsaaren kunnalla ei ole edellytyksiä edistää aloitteen mukaista toimintaa.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa