Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2022/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kunnan ja hyvinvointialueen välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä vuosina 2023-2026

 

Kh 17.01.2022 § 11  

10/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

p. 040 774 9252

samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Asetuksella ehdotetaan säädettäväksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616 /2021) 22 §:n tarkoittamasta siirtymäkauden vuokran määräytymisestä.

 

Asetuksessa vuokran määritys on esitetty pääosin laskennallisesti tilastoiden mukaisesti määritettäväksi, etenkin jos kohteelle ei ole määritetty kunnan kirjanpidollista teknistä arvoa. Ylläpitovuokrien määritys on esitetty laskettavaksi tilastojen mukaisesti.

 

Indeksit ja hintataulut tulee olla riittävän kattavat ja aluekohtaisesti huomioon ottavat, jotta näiden määritysten mukaiset tulot ovat riittävän kattavat kuntien kuluihin nähden. Tämän takia esim. ylläpitovuokrien määritys olisi hyvä määrittää toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Lisäksi elinkustannusindeksi ei ole riittävän kattava huomioon ottamaan kustannusten muutoksia rakentamisessa. Indeksinä toimisi paremmin rakennuskustannus -indeksi.

 

Esityksen mukaan kunnat ja hyvinvointialueet voivat myös sopia vuokran määrityksestä eri tavalla. Asetuksen mukaista laskentatapaa tulisikin käyttää vasta sen jälkeen jos kunta ja hyvinvointialue eivät pääse vuokranmäärityksestä sopimukseen tai vuokrattavasta kohteesta ei ole aikaisempaa vuokranmääritystä ja sopimusta tehty sotetoimijan kanssa. Jo aiemmin sotetoimijan kanssa tehdyt vuokrasopimukset tulee siirtää hyvinvointialueille sellaisenaan siirtymäkauden ajaksi.

 

Lakiesityksessä otetaan huomioon vain kiinteistöjen tilat, mutta maanvuokrat on jätetty kokonaan pois vuokran määrityksestä.

 

Oheismateriaali

-        VM lausuntopyyntö 30.11.2021

-        Luonnos siirtymäkauden vuokra-asetukseksi

-        Luonnos vuokra-asetuksen liite

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa  

 

Päätösehdotus Taipalsaaren kunnanhallitus antaa selostusosan mukaisen lausunnon siirtymäajan vuokran määrityksestä.

 

Päätös Hyväksyttiin.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa