Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 05.10.2022/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vuoden 2022 arviointikertomus

 

Tarla 05.10.2022 § 35  

152/00.03.01/2022  

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa.

  

 

Pj Tarkastuslautakunta päättää jäsenten keskinäisestä työnjaosta koskien vuoden 2022 arviointikertomusta.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti jäsenten keskinäisestä työnjaosta koskien vuoden 2022 arviointikertomusta.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa