Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.09.2021/Pykälä 189

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Saimaan Kuitu Oy:n hallituksen jäsenet

 

Kh 16.08.2021 § 165
159/00.02.01/2021 

 

 

Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja

 p. 044 767 1101

 jarkko.koho@taipalsaari.fi

 

 

Taipalsaaren kunta omistaa Saimaan Kuitu Oy:stä 33,33 % osakkeista ja äänistä. Yhtiön muut omistajat ovat Savitaipaleen ja Lemin kunnat. Saimaan Kuitu Oy:n hallitus on valittu edellisen kerran toistaiseksi vuonna 2017.

 

Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen valitaan vähintään neljä (4) ja enintään kahdeksan (8) varsinaista jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan valinnasta päättää yhtiökokous. Yhtiön osakassopimuksen mukaan yhtiön hallitukseen valitaan viisi (5) tai kuusi (6) varsinaista jäsentä, joista Taipalsaari nimeää kaksi (2) hallituksen jäsentä. Yhtiön osakassopimuksen ehtojen mukaan Savitaipaleen kunta nimeää kaksi (2) ja Lemin kunta yhden tai kaksi (1-2) hallituksen jäsentä. Osakassopimuksen mukaan puheenjohtajana kolmatta vuotta on toiminut  Savitaipaleen edustaja.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee kunnan edustajat Saimaan Kuitu Oy:n hallituksen varsinaisiksi jäseniksi yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa valittaviksi.

 

Päätös Iikko B. Voipio esitti, että jätetään asia pöydälle. Jarmo Turunen kannatti Voipion esitystä.

Päätettiin yksimielisesti jättää asia pöydälle niin, että asia käsitellään 7.9.2021 kunnanhallituksen kokouksessa. 

 

 

Kh 07.09.2021 § 189  

159/00.02.01/2021  

 

 

Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja

p. 044 767 1101

jarkko.koho@taipalsaari.fi

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee kunnan edustajat Saimaan Kuitu Oy:n hallituksen
varsinaisiksi jäseniksi yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa valittaviksi.

 

Päätös Marja Tiitto ehdotti keskustelun kuluessa nykyisten hallituksen edustajien, Voipio ja Hulkkonen, jatkavan. Päätös hyväksyttiin yksimielisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa