Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 168

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vanhus- ja vammaisneuvoston asettaminen toimikaudelle 2021-2025

 

Kh 16.08.2021 § 168  

150/00.02.01/2021  

 

 

Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja

p. 044 767 1101

jarkko.koho@taipalsaari.fi

 

 

Kunnan hallintosäännön 11 §:n mukaan kunnassa vaikuttamistoimielimenä toimii yhdistetty vanhus- ja vammaisneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus. Vaikuttamistoimielimen sihteerinä toimii kunnan hyvinvointikoordinaattori. Vaikuttamistoimielimessä ei ole erillisiä jaoksia, vaan se toimii yhtenä toimielimenä.

 

Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.

 

Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä. Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Taipalsaaren kunnassa toimitaan oman kunnan yhdistetyssä vanhus- ja vammaisneuvostossa. Tällöin valittavat henkilöt pääsisivät tehokkaimmin vaikuttamaan ja ottamaan kantaa oman kunnan päätöksiin ja meneillä oleviin asioihin.

 

 

Alueella toimii seuraavat sidosryhmätahot vanhus- ja vammaisneuvostoon tehtäväalueella:  

Etelä-Saimaan Invalidit ry,

Etelä-Saimaan Kuulo ry,

Etelä-Karjalan AVH-yhdistys,

Etelä-Suomen CP-yhdistys ry,

Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistys ry,

Etelä-Karjalan Näkövammaiset ry,

Lappeenrannan kehitysvammaisten tuki ry,

Suomen Punainen risti, Taipalsaaren osasto,

Taipalsaaren Sotaveteraanit ry,

Taipalsaaren Sydänyhdistys ry,

Taipalsaaren vanhustentaloyhdistys ry,

Eläkeliiton Taipalsaaren yhdistys,

Taipaleen seurakunta ja

Eksote.

 

Kunnan edustajina jäseninä ovat myös sivistysjohaja sekä sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan puheenjohtajat.

 

Sidosryhmätahoilta pyydetään vastaukset 20.9.2021 mennessä, minkä jälkeen vastaukset tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajat neuvostoon syyskuun lopun kokouksessaan. Vanhus- ja vammaisneuvosto toimii uuden neuvosto nimeämiseen saakka entisellä kokoonpanolla.             

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus asettaa vanhus- ja vammaisneuvoston toimikaudeksi 2021-2025 ja päättää, että edellä selostusosassa luetelluilta tahoilta kysytään edustajaa yhdistettyyn vanhus- ja vammaisneuvostoon toimintakaudeksi 2021-2025.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa